STY:n apurahat
STY:n apurahahaku 2026 (ohjeet pdf-muodossa)
Kuka voi hakea?
STY:n jäsenet, jotka ovat olleet yhdistyksen jäseninä vähintään yhden vuoden. Opiskelijahakijoiden kohdalla jäsenyyden keston suhteen voidaan käyttää harkintaa.
Hakijan kelpoisuusvaatimukset
- hakijalla ei ole maksamattomia STY:n jäsenmaksuja
- jos hakijalle on aiemmin myönnetty STY:n apuraha, kaikki siihen liittyvät raportointivelvoitteet on täytetty
- aiemmin myönnetty mutta käyttämättä jäänyt apuraha on palautettu
- hakija ei ole saanut STY:n apurahaa edellisenä vuonna
Mihin apurahaa voi käyttää?
Apurahoja voidaan myöntää toksikologian alaan liittyviin tarkoituksiin, esimerkiksi:
- osallistumiseen tieteellisiin kokouksiin tai konferensseihin, mukaan lukien virtuaalitapahtumat
- osallistumiseen koulutuksiin
- posterin painatuskuluihin
Päivärahoja ei korvata.
Hakijalta edellytetään aktiivista roolia tapahtumassa, esimerkiksi posterin tai suullisen esityksen muodossa. Joissakin tapauksissa apuraha voidaan myöntää ehdollisena ja maksaa vasta sen jälkeen, kun osallistuminen tai esitys on hyväksytty.
Apurahan määrä
Yksittäisen apurahan enimmäismäärä on 900 euroa.
STY voi myöntää haettua summaa pienemmän apurahan.
Hakuohjeet
Haku on avoinna 30.04.2026 saakka.
Hakemukseen tulee sisältyä:
- apurahan käyttötarkoitus
- kuvaus omasta aktiivisesta osallistumisesta tapahtumaan
- kustannuserittely
- tiedot muualta samaan tarkoitukseen haetusta tai saadusta rahoituksesta
Lähetä hakemus osoitteeseen: tiedottaja [a] toksikologit.fi
Hakemusten arviointi
Hakemukset käsittelee STY:n hallitus. Hallituksen jäsenet jääväävät itsensä esteellisyystilanteissa.
Apurahan myöntämisen jälkeen
Apuraha maksetaan hakemuksessa ilmoitetulle pankkitilille.
Jos apurahaa ei käytetä, se tulee palauttaa STY:lle.
Apurahan saajan tulee toimittaa vapaamuotoinen lyhyt raportti apurahan käytöstä kuukauden kuluessa rahoitetun toiminnan päättymisestä. Raportti voidaan julkaista yhdistyksen viestinnässä.
Yhteystiedot
Lisätietoja: tiedottaja [a] toksikologit.fi
